Timo Hännikäinen: Ilman – Esseitä seksuaalisesta syrjäytymisestä

Posted under Timo Hännikäinen

Seksi on ihmisille yhtä pakollista kuin kuoleminen ja veronmaksu. Yhteiskunta on läpierotisoitunut ja sukupuoliyhteydestä rannalle jäävät hylkiöitä länsimaisessa kulttuurissa.

Timo Hännikäisen seksuaalipoliittinen pamfletti tarkastelee nykyaikaa 1960-luvun seksuaalisen vallankumouksen perillisenä. Kumous on johtanut piinkovaan seksuaaliseen kilpailuun, jossa jotkut rakastelevat päivittäin, toiset muutaman kerran elämässään, kolmannet eivät koskaan. Seksittömät ovat seksuaalisen liberalismin syrjäytyneitä, jotka eivät tavoita median tyrkyttämiä aistinautintoja. Hännikäinen asettaa itsensä likoon tutkiessaan 2000-luvun puutetta ja seksuaalista turhautumista.

Hännikäisen teos herätti ilmestyessään keväällä 2009 laajaa keskustelua kulttuurilehdistä aina keltaiseen lehdistöön ja teki kirjoittajastaan julkisuuden henkilön.

Timo Hännikäinen (s. 1979) on helsinkiläinen kirjailija ja päätoimittaja. Hännikäisen edellinen esseeteos Taantumuksellisen uskontunnustus herätti keskustelua ehdottomuudellaan vaatiessaan kulutusyhteiskunnan torpedoimista ja kulutuksen lopettamista kaikilla elämänaloilla. Hännikäinen on julkaissut myös kaksi runoteosta, Kilpailevan lajin muistomerkki (Savukeidas 2005) ja Istun vastapäätä (WSOY 2002). Hän on kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittaja.

”Hännikäisen loistavasti kirjoitettu ja vihainen pamfletti on herättänyt keskustelua, mutta vähemmän kuin kirja ansaitsisi.” Matti Saarela, Etelä-Saimaa

”Toivottavasti teeman huvittavuus ei peitä alleen sitä tosiseikkaa, että Ilman tekee Timo Hännikäisestä ehdottomasti erään maan johtavista esseisteistä.” Aleksi Ahtola, Kansan Uutiset

”Minua miellyttävät suuresti Timo Hännikäisen tapaiset miehet, jotka panevat likoon persoonallisuutensa ja kirjoittavat niin vimmaisen poleemisesti, että lukijan on ihan pakko reagoida.” kirjailija Tuula-Liina Varis, Kansan Uutiset

Ilman on niin onnistunut teos, että tekee mieli vähän pomppia ja lukea otteita naapurille.” Tarja Pulli, Parnasso

Alkuperäisteos: Ilman

Kustantaja: Savukeidas 2009

201 sivua

nidottu

110 x 165 mm

ISBN 978-952-5500-40-0

Kannen suunnittelu: Ville Hytönen

Oikeudet: Terhi Hannula, terhi.hannula@iki.fi, +358 50 340 8622